tiistai 2. marraskuuta 2010

Pienen iso ilo

Että on iso ilo rusetista. Niinkun että oppii tekemään rusetin. Voi mikä riemu kun se vihdoin ja viimein onnistui. Muutama on illan aikana tehty ja kaikkien on sitä ihmettä tarkasti seurattava kun pienet sormet hellyttävästi naruja yhteen mykertää :)
Taas on yksi loikkaus menty eteenpäin.

Viime kerrasta on taas vierähtänyt aikaa, niinkuin aina. Mitään ihmeempiä ei ole tapahtunut, samaa hurakkaa päivästä toiseen ja aika lentää niiiin siivillä ettei perässä meinaa pysyä. Kovalla vauhdilla joulua kohti mennään. Puotia rustataan uuteen kuosiin kun uutta tavaraa lykkää ikkunoista ja ovista. Reiska Remontti joutuu taas uhraamaan viikonloppuja, onneksi se on aika suostuvainen.

Tänään tuli huushollin kanssa ns. mitta täyteen. Oli pakko tarttua imuriin ja viskata matot pihalle. Että se näyttää hyvältä kun aurinko paistaa sisälle ja KAIKKIJOKAIKINEN pölyhiukkanen on näkyvissä. Illalla näyttää paljon siistimmältä kun on vähemmän valoa ja kynttilät palamassa.

Tänään ehdin ottaa myös muutaman kuvan puodilta jossa osa joulutavaroista on jo esillä. Lauantaina 13.11 ajattelin järjestää semmoisen Glögi-lauantain. Tervetuloa vain kaikki tutustumaan puotiin ja kaikkiin joulun ihanuuksiin glögin kera. Päivästä ilmoitellaan tarkemmin paikallisessa lehdessä.

Ilokseni huomasin että joukkonne on saanut uuden jäsenen. Niin kovasti tervetuloa :))

Nyt kutsuu iltatoimet.

Mukavaa viikkoa kaikille <3

Maiku

PS. luovutan kuvien kanssa, eivät suostu ilmestymään sivulle :((

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti