torstai 26. elokuuta 2010

Sateinen ja pikainen heippa

Liian pitkäksi venyvät nämä välit, voe että !!
Pikaiset kuulumiset kuitenkin ajattelin teille kertoilla. Niin käytiin sitten siellä Helsingissä messuilla viime viikonloppuna. Ihan pääsin ittekseni kiertelemään ja shoppailemaan, onneksi, miespuolisilla kun ei ymmärrys riitä että täytyy palata aina takaisin siihen samaan kojuun, mielellään useamman kerraan, hipistellä ja kosketella niitä tarjolla olevia ihanuuksia, miettiä oisko se nyt tämä vai tuo, ei kyllä se on sittenkin tämä...vai oisko se sittenkin tuo...Vaaka-luonne näyttää pahimman púolensa noissa hommissa, ei oo päätöksen teko helppoo ei :)

Sain kuitenkin tehtyä mielestäni ihan mukavia ostoksia ja niitä nyt sitten ootellaan. Tulossa on iso lasti Mailegin tonttuja, pientä ja suurta sekä aiiiivan superihania Mailegin tonttukalentereita, tyttöjä ja poikia. Sitten kaikenlaista lyhtyä, lasikupua, sinkkiä ( sinkki on heikkouteni, voisin ottaa sitä vaikka kaupan täyteen ) lampunvarjostimena ja kynttilänpidikkeena, kylttiä, kaappia, peltisiä kirjaimia, kaikkee en taas muistakkaan mitä. Perheen pienin kävi silläaikaa testaamassa paikallisen HopLopin ja oli ollut kivaa. Todisteena kavereille ranteessa pysyy HopLopin ranneke, ei kuulema oteta ikinä pois. Selvä, ei oteta.
Kiitos kamut T & T viikonlopusta.

Remonttirintamalla alkaa kaikki olla paketissa, tai onhan se ollut muutaman päivän.
Siis oikeesti alkoi jossain vaiheessa tuntua siltä että tämä ei lopu ikinä. En tiiä olisinko alkanut jos oisin tajunnut miten isoon urakkaan ollaan ryhtymässä. No nyt on ihanan valoisaa, ah ja voih. Vielä kun nuo keittiön kaapit..ne näyttää nimittäin aika karmeilta, jopa mies on samaa mieltä. JEEEEEE !! Saattaapi olla että niillekkin vielä jotain tehdään. Kuvia en vieläkään laita, puuttuu näet se viimeinen silaus :), siihen ei ole vielä päästy, täytyy näet harkita tarkkaan mihin alkaa nauloja nakuttamaan, ei millään raskis uutta tapettia reiittää. Ja totuuden nimessä on hiukan puhtikin pois.
Mut nyt lähen pakkaushommiin ja sitten ihan pakko ruveta pläräämään papereita. Istun tällä hetkellä semmoisten huojuvien paperikasojén keskellä, sain päähäni vaihtaa eilen lipastojen paikkaa. Arrrggh, pitikin ruveta.

Heipat seuraavaan kertaan, jospa sitten jo vaikka niitä kuvia...
Maiku

torstai 12. elokuuta 2010

OSTOKSIA JA REMONTTIA ( edelleen.....)

On sitä aikaa että posti kantaa mitä ihanampia uusia tuotekuvastoja. Niitä pitäis malttaa selata miljoonan keskeneräisen asian keskellä. Voi että voi että on taas kaikkea ihanaa tarjolla.Elokuun loppupuolella on myös messut jonne mennään katsastamaan mitä kivaa uutta on tarjolla. Ja sitä muuten on. ´Viime vuonna kävin ensimmäistä kertaa ja kun astuin messuhalliin sisään niin olin kuin nuijalla päähän lyöty. Ihan olin seota siitä tarjonnasta, siellä kun oli kaikkea niiiiiin ihanaa. Loppujen lopuksi en osannut juuri ostoksia tehdä, haakuilin vain pitkin hallia :) Koton sitten sulattelin näkemääni ja sain tilauksia lähtemään. Mut nyt ollaan jo konkareita ja ihan eri mielellä matkaan lähdetään. Pistäkää muuten halutessanne toiveita mitä voisi etsiä, vinkkejä otetaan vastaan.

Remonttipäivitystä myös ; eilen ei irronnut ollenkaan,ei kertakaikkisesti. Oli remonttikiintö täynnä. Ja minä muka joskus haaveilen ihan kokonaisen talon rakentamisesta. Juu en haavaile enää. Oli pakko pitää välipäivä ja parempi niin, sutta ja sekundaa olis kyllä tullu, väsytti niiiiin kamalasti. Mut viikonloppuna on kaik paikat valmiit, näin on päätetty :)

Nyt alan tilaamaan tonttuja. Luitte oikein. Mailegin uusin kuvasto saapui eilen ja hellyttävien tonttujen tilaus lähtee eteenpäin tänään.

Auringon paistetta !
Maiku

maanantai 9. elokuuta 2010

Oliko ihan pakko ruveta....




Nyt tuntuu vielä siltä että oliko ihan pakko ruveta oliko ? Siihen kauan odotettuun remonttiin siis.
Viime viikko oltiin siis evakossa kun lattiarempan takia tyhjennettiin koko talo. Vietettiin ihan mukava viikko läheisessa lomakylässä paritalon puolikkaassa, ihan loma se ei tosin ollut kun molemmat meistä joutui käymään kuitenkin töissä. Lauantaina päästiin suorittamaan omaa osuuttamme remontista, tarkoittaa siis katon maalausta ja tapetointia. Odotukset olivat korkealla, " lauantaina saadaan katot ja varmaan tapettiakin ja sunnuntaina ollaan jo aika pitkällä, jeeeee !! " Tilanne sunnuntai-iltana; katot maalattu niin pitkälle kun maalia riitti = olohuone, keittiö,eteinen. Ilman maalia jäi yksi makuuhuone ja kodinhoitohuone. Juu yllättävän paljon vei maalia vanha tummunut paneeli...iso huoh. No, onneksi suurin osa on maalattu, on nimittäin aikas hikistä ja raskasta puuhaa. Kaks päivää niskat nurin, milloinkahan jymähtää oikein kunnolla jumi päälle. Sitten saatiin olohuone kokonaan tapetoitua ja sekin vei YLLÄTTÄVÄN paljon aikaa, kun oli kohdistamista ja pätkää ikkunan yläpuolelle ja alapuolelle ja vaikka minkälaista suirua tarvittiin. Ei oo heikkohermoisen hommaa ei. Siksipä minä en sitä teekkään :)Tälle viikolle jäi siis vielä ihan kunnolla tekemistä, puhumattakaan siitä sekamelskasta mikä on kun autokatos on tavaraa täynnä ja mökkiviikon kamat vielä laukuissa. Iso iso huoh huoh !
Mutta lopussa kiitos seisoo, nyt vaan asennetta kohilleen. Tilaukset pakettiin ja sitten tuon sekasotkun kimppuun. Laitan sitten kuvia kun on jotain mitä näyttää. Tapettien paikat muuten heitti häränpyllyä. Saatte sitten nähdä miten.

Pikkuisen puodin kuulumisia myös. Kipaisin juuri Mummi-lähetyksen. Niin ihan tuo uusi Sitruunasooda-tuoksu. On siivoussuihke ja astianpesuaine. Tuli myös suloisia tiskiharjoja. Noita kun nuuskii niin iskee siivousinto :)

Uusia lukijoita huomasin taas ilokseni ilmaantuneen. Niiiin kovasti tervetuloa !!

Raatamaan riennän :)
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille

Maiku